Luin yks päivä Hesarin kolumnin "kun ei nuku, tulee hulluksi".( http://www.hs.fi/sunnuntai/Kun+ei+nuku+tulee+hulluksi/a1360987704174. ) Täytyy sanoa, että kyseiseen tekstiin on älyttömän helppoa samaistua.

En ole nukkunut kunnon yöunia (edes 5h putkeen) aikoihin, alka pikkuhiljaa näkyä ja tuntua. Hermot menee pienemmästäkin asiasta, ajatuksiin vaeltaa yhtä useammin ajatus siitä, että kunpa en olisi koskaan tehnyt koko lasta. Mitä onnellista tässä on?

Olen alkanut käymään taas kuntosalilla, jotta jaksaisin valvoa. Että olisi edes yksi syy poistua täältä kotoa hetkeksi, saada hengähtää ja tuntea itsensä ihmiseksi. Juokseminen antaa voimaa, hyvä musiikki korvilla ja hiki valuu. Toki urheileminen vie voimia fyysisesti ja tarvitsisi unta entistä enemmän, mutta henkisenhyvinvoinnin kannalta on äärettömän hyväksi saada hikoilla.

Parisuhde on ollut hyvällä mallilla, väsymyksestä huolimatta. Nostan meille hattua, jos selviämme tästä koitoksesta. Tässä tosiaan tavitaan hermoja ja ymmärrystä. Joskus tiuskitaan toisillemme, koirille, huonekaluille..kun väsyttää ja pitäis vaan jaksaa. Lapsi saa kyllä varmasti osansa, hänhän kyllä huomaa mielialan vaikka kuinka yrittäisi hyssytellä ja osoittaa, että lapsi hyväksytään sellaisena kuin hän on, kiukkuisena, iloisena jne.

Minusta tuntuu tänään siltä, että olen maailman surkein äiti. Kun aina hoetaan kuinka helppo ja kiltti lapsi meillä on.. ollos hyvä vaan ja tulkaa yöllä tänne sitten katsomaan tätä ihanaa ja kilttiä lasta. JUMALAUTA! Minä en kertakaikkiaan ole mikään SuperÄiti joka jaksaa kuukausi tolkulla herätä tunnin, joskus jopa 15min välein.. että näin.

Vielä ei ole ainakaan tullut ajatuksiin satuttaa lastani, eli ei hätää. Mutta ymmärrän enemmän kuin hyvin niitä vanhempia joilla järki skrakaa kun lapsi huutaa muutaman kuukauden putkeen, tai ei nuku öisin.. sitä en vaan ymmärrä miksi ihmiset ei puhu ääneen? Miksi pitää valehdella kuinka elämän paras asia on lapset? Kyllä mie olin ainakin onnellisempi silloin kun sain nukkua ja käydä paskalla sillon ku halusin ja ihan rauhassa.

Näillä mennään.

Hmm.. mihin aika katoaa?

Viikot vain vierähtävät huomaamatta ohi. Samoin näköjään vuodet: täytin eilen 29 vuotta. Uskomatonta. Muistaakseni viime vuonna täytin 25 ;)

Sain kyllä ihania synttärilahjoja ja kotikin alkaa näyttää taas kodilta pikkuhiljaa. Valitettavaa ei ole viimeaikoina juurikaan ollut. Jotenkin elämä on ollut ihan jees.

Kiirettä tosin on pitänyt vähän sen takia et mussa kai lukee "auttaa mielellään ja juuri silloin kun se sinulle parhaiten sopii"... joo, todella ärsyttävää. Ehkä sekin nyt loppui kun sain avattua suuni..

Pientä häästressiä on havaittavissa.. näin yhtenä yönä unen: juoksin shellin pihassa häämekossa (joka oli todella ryppyinen) ilman sukkahousuja, tukka sekasin ja kengätkin oli jotku vanhat risat :D
Tätä unta voisi pohjustaa se, että hääpuku on kyllä tilattu ajoissa se vain on tuhannen mytyssä tuolla kaapin perällä.. kirkko, pappi ja juhlapaikka on varattu, mutta kaikki muu on tekemättä! Tällä viikolla olen ollut kyllä jo aika ahkerana.. vieraslista on ok, kutsukortteja tsekkailtu ja se teksti siihen kutsuun meinaa tuottaa ongelmia.. ehkä mie vaan tyydyn johonkin suhteellisen tavalliseen..mietitään.

Eilen illalla nappasin kuvan, mietin et onks tää se päivän paras hetki? Koti on suht siisti, kun päivän sotkut on siivottu, lapsi nukkuu ja pääsee lösähtämään sohvalle hetkeksi.

Tässä vielä kuva siitä mun ihanimmasta synttärilahjasta: papukorusta. <3 Sen sain tietysti murulta. (tuo sininen koru tuli tilaajalahjana kaksplussan mukana)

Sitten tietysti oli vielä Tulevaisuuden Toivoni kuulumiset. Nti on oppinut menemään älyttömän nopeaa paikasta toiseen.. joskus tuntuu et en ehdi tekeen mitään muuta kuin juosta hänen perässään. :) Nyt hän on kipeänä, kamala yskä ja yöt menee vähän valvoskellessa, päivälläkään nti Aurinko ei ole niin aurinkoinen. Huomenna mennään sit lääkäriin, katsotaan mitä siellä sanotaan vai onko kyseessä pelkästään normi flunssa.

Niihin häihin vielä palatakseni... oli meillä viime lauantaina ainakin hauskaa mun kustannuksella. Oon maailman huonoin morsian! :D

Tänään heräsin klo 06:50. Ajatus: miksi jo nyt?

Tulevaisuuden toivoni oli aurinkoinen, niin kuin lähes aina. Ei siinä auttanut kuin hymyillä ja ottaa pieni nyytti syliin. Aamupuuro maistui tänään hyvälle, meni suurin osa suuhun asti.

Aamutouhujen jälkeen oli vuorossa operaatio: kävelylenkki citymarkettiin. Ukkokulta toi minulle kaks uusinta muumimukia, sinänsä tosi ihana ajatus MUTTA mie olin kerennyt ne jo edellisenä päivänä ostaa itse. Joten nyt lähdetään vaihtamaan ne neitosen kanssa niihin lautasiin. Aamun harmauden jälkeen onneksi päivän pelasti Aurinko! Mieli parani mielettömästi ja oli tosi mukavaa käydä kaksistaan lenkillä. Meiltä tuohon sittariin on matkaa varmaan n. 4km, eli ei mikään hirvittävä matka. Hymysuu nukkui koko menomatkan, kaupassa katseli kiinnostuneena kaikkea ja tulomatkallakin otti pienet nokoset. Puolen välin paikkeilla hän halusi nousta istumaan ja katsella maisemia.

Alkaa tää armoton ketutus hieman häviämään tältä viikolta. Saatiin eilen vihdoinkin keittiöremppaa etenemään ja ehkä huomenna meillä on siisti keittiö. :)

Täytyy sanoa, että jää paljon aikaa kaikkeen muuhun kun ei tarvitse istua facebookissa. Alkuperäinen suunnitelma oli palata sinne kun kesällä saan uuden sukunimen, mutta taidan jättää sen vain ajatukseksi. Aika näyttää.

Tänä päivänä ajatuksissani on ollut kotihoidontuki. Tein vihdoin päätöksen asian suhteen. Jään siis toistaiseksi ainakin kotiin huolehtimaan jälkikasvustani, jos näin voisin osaltani vielä vaikuttaa siihen, että hänestä kasvaisi suhteellisen tasapainoinen ihminen. Eihän tämä mitään ainaista herkkua ole olla kotona, seurana pieni ihminen, jonka kanssa keskustelun taso on mitä on, mutta ehkä se kuitenkin poikii vielä hedelmää.

Olen onnellisessa asemassa tällä hetkellä, sain itse valita työn ja kodin välillä. Kaikilla ei ole mahdollisuutta jäädä kotihoidon tuelle. Onneksi minulla on. Tähän väliin täytyy siis vähän ylistää ukkokultaa. Hän tämän mahdollistaa: mutsi valittaa netissä päivät pitkät ja ukko raataa duunissa. Jes. Tätäkö on se kuuluisa tasa-arvo?

Näistä asioista lisää taas myöhemmin. Nyt aletaan hymysuun (joka tällähetkellä katsoo minua naama väärinpäin) kanssa valmistautumaan ensimmäiselle pankkivierailulle. Lähdetään perustamaan hänelle omatili. Viedään säästäpossun sisältö sinne samantien. Onko äidillä oikeus käyttää lapsen rahoja tärkeisiin hankintoihin? Esim. tekoripset?  No joo, me ajateltiin sellaista tilin käyttö oikeutta missä pitää aina nostaa pankista rahaa ja molempien vanhempien on oltava paikalla. Eipä tule väärinkäytöksiä ja ne rahat säilyy siellä sitten suurempia hankintoja varten.. hmm.. onko uusi sohva perheelle sopiva hankinta? ;)

Vuodatus loppuu nyt. Menen ihmistäytymään.

Otsikossa tulikin jo ilmi ensimmäinen ajatukseni tänä aamuna. Siihen voisin lisätä, että sama ***** alkaa taas alusta.

Hermoni ovat olleet koetuksella jo muutamia päiviä. Tänään poistin itseni sosiaalisesta mediasta, jota joku valopää keksi kutsua "some"- nimellä. Niin, sekosin ja poistin itseni facebookista. Tottakai tälle mahtavalle keksinnölle "kerrotaan kaikille tai rajatulle yleisölle omien alushousujen merkistä lähtien kaikki" tuli keksiä joku korvike. Tässä se on.

Laitoin tänään lapsuudenystävälleni viestin: "Kylläpä elämä on yhtä juhlaa. Kuinka siellä?" Vastaukseksi sain hyvinkin rehellisen vastauksen ja selkeästi hän ymmärsi myös, että viestiini kätkeytyi runsaasti ironiaa. On ihanaa kun on edes yksi ystävä, joka ymmärtää sinua! Hänelle ei tarvitse kertoa kuinka ihanan ruusuista elämä on, jotta tulisi hyväksytyksi.

Tiedetään, oma valinta on lisääntyä tai tehdä mitä tahansa elämälleen. Miksi kuitenkin hoetaan, että lapset ovat parasta mitä elämässä saa aikaan? Miksi annetaan käsitys siitä, että elämä on jotenkin ihanempaa kun on lapsia? Joo,  on toki omalla tavallaan. Miksei kukaan kerro kuinka väsyttää valvoa kaikki yöt, miten etenkin äidin tulee luopua kaikesta mikä ennen oli itselleen tärkeintä? Miksei kerrota, että parisuhde menee kuin nuoli alaspäin? Miksi kukaan ei sano ääneen, että joinakin päivinä vain toivoisi ettei enää herää?

Tässäpä tällainen aloitus tälle blogille. Nyt orjan roolini jatkuu. Jatkan juoksemista tuon elämän kalleimman olennon perässä: tulevaisuuden toivoni. Tehköön hän kaiken toisin kuin minä, niin äitinikin kai ajatteli kun minä synnyin. ;)